Pihasuunnittelu

Kaunista toimivuutta

Puutarhan suunnittelulla

Puutarhasuunnitelman tekeminen on paikallaan, paitsi suunniteltaessa täysin uuden rakennuksen piha -alueita, myös silloin kun taloon muuttaa uusi asukas tai perhe ja elämäntilanteiden muuttuessa. Pihaa voi ja kannattaa tietenkin myös muokata ihan muuten vain viihtyisämmäksi jos tuntuu että se kaipaa muutosta. Hyvin toimiva piha- alue palvelee ja viihdyttää kaikkia talon asukkaita ja sopii rakennuksen tyyliin, joten kokonaisuudessa silmä lepää vieraillakin. Puutarha tulee suunnitella asukkailleen sopivaksi myös siten, että sen hoidosta ei synny taakkaa, vaan että se toisi hyvää oloa. Hyvin suunniteltu ja hoidettu puutarha  houkuttelee oleskelemaan enemmän raikkaassa ulkoilmassa ja tukee hyvinvointia monin tavoin. viettäessään aikaa vihreyden keskellä, nauttiessaan puutarhan väreistä, tuoksuista ja bioversiteetistä, ihminen luonnollisesti rentoutuu, palautuu stressitilasta ja kokee elämän positiivisempana. Puutarhassa puuhailu ja oleskelu  tuo iloa, tukee luovuutta ja virkistää muistia sekä lisää uuden oppimisen kykyä. Kaunista puutarhaa on virkistävä katsella myös ikkunoista!

On siis paljon hyviä syitä panostaa piha – alueiden huolelliseen suunnitteluun ja hoitoon. Ota yhteyttä ja tilaa ilmainen kartoituskäynti, niin pääsemme alkuun!

Ota yhteyttä

Hinnat

Kartoituskäynti 1-2h
Ilmainen!
Konsultointi ja käynnin yhteydessä käsin tehdyt luonnokset
30,00 € / h
Pihasuunnitelmat
75,00 € / h

Hinnat sisältävät ALV 24%

Suunnittelu – ja konsultointityö on kotitalousvähennyskelpoista (poislukien uudiskohteet) .

Loppuhintaan lisätään matkakulut 0,60 € / km. sekä A3 kokoa suuremmat tulosteet toteutuneiden kustannusten mukaan.

Jätä tarjouspyyntö

Mikä on teille sopiva suunnittelupalvelu?

  •  Kartoituskäynti

Pihan suunnittelu aloitetaan aina kartoituskäynnillä, jonka aikana keskustellaan toiveista ja pihan antamista mahdollisuuksista. Käydään läpi piha – alue, johon muutoksia on suunniteltu, mitä tarkoitusta sen tulisi palvella ja miltä sen halutaan näyttävän. Käynnin aikana käydään läpi joitakin nopeita ehdotuksia erilaisista vaihtoehdoista, joita voidaan myös luonnostella paperille. Samalla kartoitetaan olemassa oleva kasvillisuus, rakennukset ja rakenteet.  Mikäli käynti johtaa suunnitelman tilaukseen, toimii se jo ensimmäisen luonnospiirroksen pohjatietona.

 

  • Konsultointikäynti

Mikäli suunnitelmissa on ensisijaisesti kartoittaa oman pihan mahdollisuuksia ja ideoida erilaisia vaihtoehtoja, ehkäpä sulkea pois joitakin ja miettiä toiminnallisuutta, antaa konsultointikäynti jo hyvän alkupotkun uudelle pihaprojektille. Samalla voidaan tutkia olemassa olevan kasvillisuuden kuntoa ja käyttökelpoisuutta sekä miettiä tarvittavia toimenpiteitä  pihan kasvualustan ja valo- olosuhteiden kannalta. Konsultointikäynti saattaa antaa juuri sen sopivan sysäyksen ryhtyä suunnittelemaan pihaa omatoimisesti eteenpäin, mutta se voi johtaa tottakai myös tarkemman suunnitelman tilaukseen.

 

  • Luonnossuunnitelma

Alkukartoituksen jälkeen ja pihan mittojen sekä kaava – asetuksien ollessa tiedossa, tehdään asemakaavapiirrosta käyttäen tarkempi luonnos pihasuunnitelmasta. Luonnos ei ole vielä täysin mittatarkka, mutta sisältää jo ehdotukset kasvillisuudesta ja materiaaleista sekä pihan toiminnallisuuksien sijoittelun. Luonnosta voidaan muuttaa kunnes kokonaisuus on halutunlainen ja sen avulla onnistuu jo mainiosti omatoiminen pihan rakentaminen sopivassa aikataulussa. pihatöiden edistyessä on myös helppoa tarkentaa ja muokata suunnitelmaa tarvittaessa konsultointikäynnein ja lisäluonnoksien kera. Lisätyönä luonnokseen voidaan liittää myös kasvi – ja materiaaliluettelot määrineen sekä istutus -ja hoito -ohjeet. Valmis luonnos toimitetaan perille paperitulosteena.

 

  • Pihasuunnitelma

Hyväksytyn luonnoksen jälkeen voidaan edelleen tehdä vielä lopullinen, mittatarkka pihasuunnitelma, jolla voi teettää pihan rakennuksen myös ulkopuolisella urakoitsijalla. lopullinen pihasuunnitelma sisältää mittatarkan suunnitelman kasvi – ja materiaaliluetteloineen ja määrineen sekä pohjatöiden suunnittelun, kasvillisuuden istutus -ja hoito -ohjeet. Valmis pihasuunnitelma lisädokumentteineen toimitetaan perille sekä paperitulosteena, että sähköisenä, jolloin tarjouspyyntöjen tekeminen on helppoa.